maanantai 10. syyskuuta 2018

Tätä ei ehkä ole viisasta sanoa ääneen, mutta…



Huh… olen ahdistunut (sisustus)muodin villityksistä. Sinänsä hyvä, ettei sen vakavampaa, kuitenkaan. Silti, en voi ymmärtää sitä, että miksi ”kaikki” haluavat samanlaista kuin muut. Miksi kaikki haluavat sen saman kuosin, piirustuksen, muodon, kankaan, struktuurin, värin, huonekalun, jne.? 

Jonkin aikaa sitten muodissa olivat pöllöt. Pöllöjä istui joka oksalla. Oli pöllötauluja, pöllökuosisia vaatteita, pöllökoruja, pöllötyynyjä, pöllövihkoja, pöllötatuointeja ja ihan mitä vain ihminen saattaa kuvitella. Nyt kun pöllöistä on päästy, niin suorastaan uudeksi ismiksi ovat nousseet paimentolaismatot. Niin, juuri ne valkoiset matot, joissa on viivoin piirretty salmiakkikuvio.
Water-julisteeni, tussityö


Älä käsitä väärin. Minulla ei ole mitään pöllöjä tai paimentolaismattoja vastaan. Pöllöt ovat upeita lintuja ja suurin osa pöllöaiheisista tuotteistakin on varsin hienoja. Paimentolaismatot ovat minimalistisen kauneutensa lisäksi epäilemättä myös mukavia. Enkä mollaa tällä kenenkään työtä. Se ei ole pointtini.

Vaan googlaappa kuvahaulla ”valkoinen matto”. 

Ihaile sitten silmiesi eteen avautuvaa diversiteettiä.

Mm-hmm…

Jos haluat, voit vielä googlata samaisella kuvahaulla sanan ”pöllö”.

Tarkastele rauhassa.

Aivan. Villityksen jälkimaininkeja on edelleen havaittavissa.

Mikä ihme siinä on, että kun voisimme valita mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, niin päädymme tekemään tai ostamaan samankaltaista kuin naapuri? Onko se jotain kummallista turvallisuushakuisuutta tai hyväksytyksi tulemisen tarvetta? En ymmärrä, mutta olisi hienoa ymmärtää. Jos vaikka joku käyttäytymispsykologi selittäisi.

Isokukkaista kukkakuosia pukkaamaan siis… ;)





SHARE:

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Mitä tekstiilisuunnittelija tekee?


Mitä tekstiilisuunnittelija tekee?

Kun kerron olevani tekstiilisuunnittelija, niin ensimmäinen reaktio on aika tyypillisesti: ”Ahaa, ompelet siis vaatteita!” No en ihan niinkään, vaikka haaveilen siitä. Vaatteisiin ja muihin tekstiileihin tämä työ toki liittyy. Suunnittelen siis kuoseja, kuvituksia ja pintakuvioita, joita käytetään esim. vaatteissa, verhoissa ja pussilakanoissa, keittiövälineissä, seinälaatoissa tai ylipäätään missä tahansa esineessä tai paikassa, jonka voi ajatella olevan kuviollinen. Yrittäjyys lisää hommaan oman mausteensa lähinnä niin, että saan luvan käyttää ihan kaikkia taitojani ja olla välillä oma IT-tukeni ja paras neuvonantajani. 

Viikuna-projekti alkaa

Kevät 2018 kului paljolti VIIKUNA-kangasmalliston suunnittelun ja valmistuttamisen parissa. Homma lähti liikkeelle sydäntalvella ajatuksesta tehdä vaateompeluun sopiva kangasmallisto yhdessä kollegani Hanna Ruoholan kanssa. Aluksi Hanna keksi Viikuna-nimen. Se tuntui yhdistävän vehreyden ja kesän kaipuumme sekä ajatuksemme siitä, että valmiit kankaat soveltuisivat sekä aikuisten, että lasten käyttöön.

Kun mietimme, missä ja milloin kankaat olisi hyvä lanseerata, niin OMMEL-tapahtuma tipahti meille kuin tilauksesta. Aikajänne helmikuun aloituksesta kesäkuun alun lanseeraukseen oli tiukka, mutta tiesin, että onnistumisen mahdollisuus on olemassa. Bussiin juoksijan asenteella siis projektiaikataulun/-suunnitelman ja budjetin tekoon.

Missä vaiheessa suunnitellaan?

Ennen kuosisuunnittelua kävimme läpi trendejä, ideoita ja värimaailmoja. Hanna teki Viikunan moodboardin, minä suunnittelin Viikuna-logon. Päätimme kuosien värit, ainakin suunnilleen. Aloimme luonnostella ja keräsimme aihioistamme Viikuna-aiheeseen sopivia kuosiluonnoksia. Hanna piirsi flow:ssa toinen toistaan hienompia luonnoksia. Mitä enemmän Hanna piirsi, sitä tuskaisemmaksi minä kävin. Suunnittelijan blokki. Onneksi en ollut tuossa tilanteessa ihan ensimmäistä kertaa, joten en ollut huolissani, ainakaan kovin.

Suunnittelemiani logoluonnoksia ja lopullinen VIIKUNA-logo oikealla alhaalla

Omakin kuosisuunnitteluni pääsi vihdoin vauhtiin, kun ryhdyin laittamaan Hannan luonnoksia raporttiin. Skannasin kuvat tietokoneelle, muokkasin niistä piirto-ohjelmalla toistuvia pintoja ja tein erilaisia väriversioita. Teimme tarkoituksella asioita ristiin, jotta kuoseihin tulisi molempien kädenjälkeä. Silti, projektin kuluessa huomasimme, että vaikka tyylien samankaltaisuutta löytyy, niin meillä on hyvinkin erilainen viiva. Kummankin kädenjälkeä ei ihan noin vain yhdistetäkään samaan kuosiin.

Aluksi suunnitelimme tarkoituksella hieman päämäärättömästi. Sitten katsoimme, mitä alkaa muodostua. Asiakasprojektissa suunnittelu on kurinalaisempaa, mutta nyt saimme toteuttaa mielitekojamme.

Suunnitteluvaiheessa kuoseilla ei välttämättä ole vielä niiden lopullisia nimiä vaan ne saattavat olla nimetyt tyyliin kukkakuosi 1,2 ja 3. Kun kokonaisuus alkoi muotoutua ja päätimme mitä kuoseja työstämme kankaiksi asti, niin valitsimme kuoseille nimet. Nimet Laguuni, Verde, Koralli, Solina loivat meille sen vehreyden tunnelman, jota halusimme tavoitella.

Solina-kangas, joka myytiin loppuun OMMEL-tapahtumassa

Mistä kankaat?

Vaikka suunnittelu on ah, niin ihanaa (kun se luistaa), niin se on silti vain osa projektia. Joskus tuntuu, että hyvinkin pieni osa. Tässä projektissa iso osa oli oikean alihankkijan löytäminen. Tällä kertaa päätimme suunnata Euroopan markkinoille. Miten sitten löysimme alihankkijamme? No, googlaamalla! Ei se helppoa ollut. Piti olla yhteydessä useisiin valmistajiin, lähettää tarjouspyyntöjä ja pyytää kangasnäytteitä. Tehtaiden toimitusajat ovat pitkät ja välttämättä pienyrittäjät eivät ymmärrettävästi aina ole prioriteettilistan kärjessä. Vaikeuskerrointa voivat lisätä vielä kulttuurierot ja huono kielitaito. Olen jälleen kerran kiitollinen ensimmäisestä koulutuksestani, joka on HSO-Sihteerin koulutus vuodelta 1993. Koulutuksessa yli puolet ajasta opiskeltiin kieliä, erityisesti liikekirjeenvaihtoa. Niistä opinnoista on todella ollut hyötyä tässäkin työssä.

Valitsimme loppusuoralle kolme tehdasta. Saimme kaikilta kolmelta näytteet heidän kankaistaan. Yksi lupasi lähettää näytteet meidän kuoseillamme varustettuna, mutta ne viipyivät. Toisella oli aivan mahtava valikoima, mutta kommunikaatio oli jotenkin todella monimutkaista. Kolmas ei juuri kommunikoinut, mutta näytteet olivat laadukkaimmat. Valitsimme kolmosen. Emme ehtisi tilata näytteitä omilla kuoseillamme. Halusimme OMMEL-tapahtumaan mukaan, joten oli pakko ottaa riski ja tilata kangaspakat ilman koeversioita.

Ainahan osallistumisen voi perua, mutta sellainen ei oikein kuulu tyyliimme. Siksi kehitin vielä plan B:n. Tiesin Euroopassa toisen alihankkijan, jolta sai tilattua pienehköjä määriä kankaita omilla kuoseilla. Ainoa onglema oli, että tuo toimittaja ei toimittanut kankaita Suomeen. No, pienellä päänvaivalla ja selvitystyöllä sekä saksalaisen osoitteen ja uudelleenpostituspalvelun avulla siitäkin selvittiin.  


Instagram-kampanjaamme kuvaamani ja muokkaamani "huoneentaulu"

Viikuna-projektin maalisuora häämöttää

Kankaita ”odotellessa” oli vihdoin aikaa perustaa Viikunalle omat Facebook- ja Instagram-sivut. Suunnittelin insta-kampanjamme ja ajastin sen. Mietimme Viikunan ilmeen OMMEL-tapahtumaa varten. Hanna suunniteli ja tilasi tuotelaput ja flyerit ja minä vektoroin Viikunahedelmät-kuosin ja suunnittelin ja tilasin roll-upin. Teimme markkinahintakatsauksen ja päätimme hinnoittelusta. Mietimme Viikunan tarinaa ja ydintä ja kirjoitin sitä mietelauseiksi/sanapareiksi. Joskus matkan varrella teimme myös keskinäisen sopimuksen Viikuna-malliston tulevaisuudesta.

Koralli-kangas, luomupuuvillatrikoo


Jihuu! Onnistuneet kankaat saapuivat vihdoin 30.5., vähän reilua viikkoa ennen OMMEL-tapahtumaa. Leikkasimme ja pakkasimme kankaat yhdessä Hannan ja tekstiilisuunnittelijaharjoittelijani Marianne Kolarin kanssa. Kuvasimme kankaat Mariannen kanssa. Käsittelin kuvat ja latasin ne verkkokauppaani. Kirjoitin verkkokaupan tuotetekstit sekä tuotelappujen tekstit. Julkaisin tuotteet. Latasin tuotteet hintatietoineen maksupäätteelle. Tein inventaarion. Pakkasin autoon kankaat ja rekvisiitan. Ehkä tein vielä jotain, mitä en enää muista.

Huh, valmista.

Sitä se tekstiilisuunnittelija siis tekee. Työssä tarvitaan luovuuden ja suunnittelutaitojen lisäksi erityisesti epävarmuuden sietokykyä, riskinottokykyä ja kykyä keksiä keinot kaikenkarvaisten esteiden kiertämiseksi. Lisäksi, auttaa kummasti, kun osaa päästää työn käsistään ja todeta, että kuosi, tuote tai teksti on riittävän valmis. Parantamisen varaa kun on aina.

Me tekstiilisuunnittelijat: Hanna Ruohola (vas.) ja Sari Taipale

Kuoseista tuli näköisiämme ja saimme niihin yhdistettyä kummankin omaa kädenjälkeä ja parhaita puoliamme suunnittelijoina. Kankaiden vastaanotto oli hyvä. Lisäksi minulla riitti keväällä aikaa muuhunkin, esimerkiksi asiakasprojektiin - bannerin ja kirjan kannen suunnitteluun.
Tule myös moikkaamaan meitä la-su 8.- 9.9. Kaapelitehtaalle Design Marketiin! Tulevat tapahtumamme pääset jatkossa tsekkaamaan täältä.







#tekstiilisuunnittelija #kuosisuunnittelija #kuosit #kankaat #kangasmallisto
SHARE:

torstai 28. kesäkuuta 2018

Sähän olet kotona



Olen yksinyrittäjä ja freelanceri ja teen töitä kotitoimistosta käsin. Törmään toistuvasti siihen, kuinka osa kanssaihmisistä kuvittelee minun vain ”olevan kotona”. Siis tekemättä mitään. Makoilemassa sohvalla ja viettämässä lokoista elämää. Tai tekemässä kotitöitä.

- Sullahan on helppoa, sähän olet kotona.
- Öh, ei. Olen töissä, täältä kotoa. Tässä on työhuoneeni.

- Nythän te olette päässeet lomailemaan tässä koulun loppumisen jälkeen jo pari viikkoa.
- Niin, lapsella alkoi kesäloma, mutta minä teen edelleen töitä päivittäin.

- Vaimosihan voi täällä laittaa kaikki valmiiksi siihen mennessä, kun tulet. Saat nauttia siitä, kun vaimo on kotona… (miehen kaveri virnuillen minulle ja miehelle)
- ???

Kun aloitin yrittäjänä, niin kuvittelin aluksi, että ihan ehdottomasti tarvitsen toimiston, johon mennä aamuisin. Aivan kuten palkkatyössä, sillä niinhän työtä kuuluu tehdä. Niin olin ainakin tehnyt sitä jo parikymmentä vuotta. Onneksi tuli vuokrattua silloinen toimisto yhdessä työkaverin kanssa, sillä pian toimisto jäi vain työkaverin käyttöön ja sitten hänkin luopui siitä.

Työtila numero kakkosen vuokrasin, kun kyllästyin keittiön pöydällä työskentelyyn pienessä asunnossamme. Ei siinä pöydässä mitään vikaa ollut, mutta oli turhan työlästä korjata tavarat aina pois päivän päätteeksi ja aloittaa seuraavana aamuna alusta. 

Tilavampaan asuntoon muuton ja oman työhuoneen myötä en tarvitse enää erillistä toimistoa ja se on ihan parasta. Voin tehdä töitä silloin, kun pitää ja silloin, kun tuntuu siltä. Voin vaikka herätä pari tuntia muita aiemmin ja kirjoittaa blogia työhuoneessa, ihan omassa rauhassani. Mitä ylellisyyttä! Ja kun kotoa käsin työskentelen, niin teenhän kotitöitäkin tietysti jossakin välissä. Ne käyvät hyvin taukoliikunnasta, eikä niistä onneksi tule samanlaista morkkista, kuin taannoin palkkatyössä etäpäivänä.



Lapsi heräsi, joten söimme aamupalan ja tanssimme hieman Moves like Jaggerin tahtiin. Nyt taidan jatkaa muita töitä. Tänään on vuorossa on mm. Insta-ajastuksia VIIKUNA-mallistoon liittyen, tuotesuunnittelua ja verkkokaupan tulevan kieliversion valmistelua eli tekstien kääntämistä englannin kielelle. Taidanpa kuitenkin vielä kastella kukat ensin.

Aurinkoista työpäivää!



PS. Jos haluat tietää, mitä olen viime vuosina kotitoimistossani urakoinut, niin kurkkaa tänne.
SHARE:

torstai 31. toukokuuta 2018

Olisinpa tiennyt



Hei!

Kirjoitan tämän kirjeen sinulle tulevaisuudesta. Olet kovin nuori, joten et ehkä ymmärrä kaikkea mitä sinulle nyt kerron. Säilytä siis kirjeeni, niin voit lukea sen uudelleen tarpeen tullen elämäsi varrella. Näillä elämänohjeilla haluan antaa sinulle voimaa ja tyyneyttä kohdata tuleva elämäsi.



Pidä lapsena saadut ystävät, sukulaiset ja perhe lähelläsi. Vanhemmiten ne ihmiset, jotka ovat tunteneet sinut koko elämäsi ajan, tulevat sinulle tärkeämmiksi. 

Kuuntele sisäistä ääntäsi, ole rehellinen ja rohkea, vain niin voit saavuttaa tavoittelemasi. 

Ole armollinen itsellesi, jaa ilosi ja surusi, sillä jaettu taakka on kevyempi kantaa. 

Älä pelkää yksinäisyyttä – tarvitset sitä tutustuaksesi itseesi ja saadaksesi voimaa. 

Arvosta itseäsi ja ole tyytyväinen saavutuksiisi. Kerro ajatuksiasi ja mielipiteitäsi, ne ovat hyviä ja arvokkaita. 

Ole reilusti eri mieltä. Olet hyvä, älykäs ja sopiva omana itsenäsi. 

Harjoita kärsivällisyyttäsi – malta odottaa rakkautta. Mene naimisiin vain rakkaudesta. Odota, kunnes olet varma. Tiedät kyllä itse, milloin. 

Tee suuret päätökset elämässäsi yksin, ole itsekäs. Älä pelkää luopumista ja vaikeita elämäntilanteita. Niitä tarvitaan, jotta sinä selviäisit. 

Itke, kun itkettää, naura, kun naurattaa, rakasta, kun on sen aika. 

Pidä huolta itsestäsi – sinun ajatuksesi, tunteesi ja kehosi ovat sinun. Mieti, kenen vuoksi uhraudut. 

Lepää kunnolla, sinulla ei ole kiire. 

Tartu tilaisuuksiin, hulluttele ja nauti elämästä. 

Älä kuuntele pessimistejä, äläkä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, ettet voi itse vaikuttaa elämänkulkuusi. 

Sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija.

Terveisin

Tulevaisuuden paras ystäväsi






PS. Kirjoitin tämän kirjeen nuorelle itselleni 2000-luvun alussa. 

SHARE:

perjantai 25. toukokuuta 2018

Ihana vapaapäivä!



Kerrankin melkein kokonainen päivä ihan itselle. Tällä viikolla on tullut urakoitua sen verran, että nyt pidän vapaapäivän. En ole ehtinyt edes blogia kirjoittaa. Mutta en kyllä avaa konetta. Mitä tekisin? Tai olisinko tekemättä? Istun ainakin hetken tässä sohvalla tekemättä mitään. Nautin hiljaisuudesta. En todellakaan ryhdy tuijottamaan telkkaria. Kännykästä voisin silti tsekata muutamat uutiset …ja ehkä vilkaista vähän Facebookkia.

(Puolitoista tuntia myöhemmin.)

Ulkona näyttää tänäänkin tosi kauniilta. Taidanpa mennä takapihalle. Kas, mittarissa on jo 20 astetta. Ennen kuin menen, niin laitan kuitenkin pyykit koneeseen. Ne hoitavat itsensä sillä aikaa, kun minä nautin vapaapäivästä. No niin. Olipa hyvä, että tuli vihdoin ostettua tällainen riippukeinu. Suorastaan maagista, miten tässä pääsee zen-tilaan niin nopeasti, kun leppeä kesätuuli vienosti keinuttaa…

Onpa ihanan vihreää ja kukat kukkivat aivan upeasti. Tuntuu, että luonto on täynnä pieniä silmäniloja. Nyt en katso tuota pihan keskellä lojuvaa haravaa, todellakaan. Tämä päivä on varattu silkalle nautinnolle… Silti, taidan tässä samalla ottaa ihan vain muutaman kuvan blogia varten. Itse asiassa olisi kiva tehdä sellainen postaus, jossa olisi enimmäkseen kuvia. Ja värejä!



(60 kuvaa myöhemmin.)

Wou! Raparperin varret ovat jo tosi pitkiä. Napsaisen tuon kukan vaan nopeasti pois, ettei raparperi innostu kasvattamaan pelkkää kukkaa. Tai no, oikeastaan voisin leikata pari varttakin ja tehdä niistä saman tien raparperipiirakan. Kännykkä piippaa. Lähelle muuttanut kaverihan se siellä viestii, että hän voisi tulla nyt käymään. Sehän sopii, kun on kerrankin aikaa ja raparperipiirakkaakin tarjolla. Sekoitan aineet pikapikaa ja laitan piirakan uuniin. Sillä aikaa ehdin sopivasti ladata kuvat kännykästä Driveen.

Pyykkikone piippaa ja ovikello soi. Pyykkikone saa nyt olla. Käyn avaamassa vain kannen, se riittää toistaiseksi. Uuni piippaa. Kaveri ei ota nyt piirakkaa, mutta ei se mitään – nautin piirakasta itse sitten myöhemmin. Ai, kun on kiva pitää leppoisa rupatteluhetki välillä. Esittelen kasvatuslaatikossa hienosti itäneitä siemeniä.

Ei voi olla totta, miten aika lentää. On lähdettävä hakemaan lasta. Äh, on ihan pakko käydä tankkaamassa. Ja ehkä olisi viisainta myös hakea se eilen uusittu allergialääke samalla reissulla apteekista…

Ihania, aurinkoisia, hauskoja, vapaita tai ei niin vapaita päiviä kaikille!








PS. Sen raparperipiirakan resepti muuten löytyy täältä. Käytin mehun asemasta jääteetä ja kumosin taikinan suoraan uunipellille leivinpaperin päälle. Toimii, vaikkei koko pellille riitäkään, ja tulee kivan rapeat reunat. Kiitos hyvästä ohjeesta Suklaapossu-blogille!
SHARE:

torstai 10. toukokuuta 2018

Viisi vinkkiä inspiraation houkuttelemiseksi



Nykytaiteilija ei todellakaan voi odotella inspiraation alkamista. On luotava, vaikkei aina inspiroisikaan. Silti, onhan se mahtavaa, kun inspiraatio iskee. On aivan mainiota tehdä töitä flow:ssa. Parhaimmillaan voi tuntua kuin tulostaisi suoraan päästä. Mutta eihän se aina sellaista ole.


Alta löydät viisi vinkkiäni inspiraation houkuttelemiseksi.


1. Mene ulos

Kotiovesta ulos astuminen on useimmiten se helpoin ja yksinkertaisin keino. Mene vaan, vaikkei huvittaisi. Ota mukaan muistiinpanovälineet ja kamera. Tai koira, jos on. Ulkona tapahtuu aina jotain uutta.



2. Katso hyvä elokuva, tv-sarja tai päräyttävää stand-uppia

Tämän tarkoitus on tietysti se, että unohdat itsesi hetkeksi. Kokonaan.
Hyvästä viihteestä voit löytää myös yllättävää silmänruokaa. Ihastuin Netflixin Grace & Frankie –sarjaan. Sen lisäksi, että sarja on monella tavalla herkullinen, niin fanitan erityisesti Gracen vanhemman tyttären officea, oi! <3

3. Leiki (ainakin salaa)

Leikkiminen vapauttaa energiaa. Siis leiki lastesi ja/tai lastenlastesi tai naapurin lasten kanssa. Tai leiki salaa itseksesi. Pelaa lautapelejä. Kiusoittele ja tule kiusoitelluksi. Kuvittele itsesi leikkimässä lapsuutesi lempileikkiä.

4. Katsele vanhoja kuvia

Katso vanhoja valokuvia ja aikakauslehtiä. Katso kuvia uudella tavalla niin, ettet kiinnitäkään huomiota kuvauksen kohteisiin vaan siihen, mitä tapahtuu taustalla. Tarkkaile värejä, muotoja ja ajankuvaa. Kuvittele itsesi kuvan miljööseen. Millainen henkilö olisit? Millaista elämää eläisit?

5. Nuku

Tai pikemminkin opettele herättämään itsesi, kun olet unen ja valveen rajamailla. Silloin ideat jäävät paremmin mieleen. Osa kuosi-ideoistani tulee minulle unessa. Aika tyypillinen uneni on sellainen, jossa katselen jotain kaunista kuosia tai kangasta ja harmittelen, että se on jo tehty… kunnes herään riittävästi ja totean, että se olikin unta.

Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että luovan suoltamisen tiellä oleva tulppa ei vain lähde. Voit tietysti odottaa ja tehdä jotain muuta sillä välin, mutta toisaalta, odotus voi venyä turhan pitkäksi. Omakohtaisesti olen todennut, että oikein vaikeaan luovaan ummetukseen löytyy vain yksi resepti: tekeminen. Kun lähdet vetämään lankaa jostain kohdasta, niin kyllä se kerä lopulta purkautuu kokonaan.

Inspiroivaa helatorstaita sekä ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille äideille ja sinulle, joka olet sydämessäsi äiti!




SHARE:

torstai 3. toukokuuta 2018

Rakennatko itsellesi esteitä?



Sain ajokortin 18-vuotiaana. Ajo-opettajani oli rauhallinen ja kannustava ja opin luottamaan itseeni kuljettajana. Yhden tärkeän neuvon muistan vieläkin: Älä mene tilanteisiin, joissa tuntuu, ettet pysty hallitsemaan ajokkiasi. Sillä pärjäsin pitkälle. Ajoin kaupungissa ja maantiellä. Nautin autoilun tuomasta vapaudesta ja puhkoin vain yhden renkaan, tankkauspisteen ajokorokkeeseen.

Nuoruuden kumppanin harrastuksen myötä kuvaan tulivat mukaan vanhat jenkkiautot. Ehkä ne olivat liian rikkinäisiä ja siksi arvaamattomia. Joka tapauksessa olin ajaessa kauhuissani ja tuntui kuin olisin yrittänyt luotsata laumaa villihevosia. Kehitin itselleni kamalan trauman. Päätin, etten osaa ajaa, enkä halunnut ajaa autoa enää ikinä. Olin ajamatta autoa liki 20 vuotta!

Ajamattomuusputkeni päättyi, kun lähdin ex-ammatissani kollegan kanssa Raaheen kouluttamaan. Olimme vuokranneet Oulun lentokentältä auton, jota kollegan piti ajaa. Lentokoneessa kollegalle tuli kova korvasärky. Hän ei pystynytkään ajamaan. Takaisinkaan emme halunneet kääntyä, joten minun oli pakko ajaa vuokra-auto Oulusta Raaheen ja takaisin. Olin vapiseva hyytelö, mutta selvisimme siitä. Tunsin itseni sankariksi.

Tuon reissun jälkeen aloitin ajo-opettelun alusta. Jännitän edelleen maantieajoa jonkin verran, mutta kaupunkiautoilu sujuu jo rutiinilla. Vuoren korkuisesta, ihan itse rakennetusta esteestä on jäljellä enää pieni nyppylä.


Väkisinkin tulee välillä mietittyä, missä olisin, jos olisin hakenut opiskelemaan tekstiilisuunnittelua jo aiemmin. No, uskon, että oman alan etsiminen on ollut minulle pitkän kaavan mukaan toisaalta tarpeellistakin. Silti, haluan kannustaa sinua, hyvä lukija, ettet tee kuten minä tein. Olin nimittäin päättänyt, etten ole riittävän hyvä ja siksi minun ei kannata hakea mihinkään taideoppilaitokseen. Onneksi rohkaistuin ja päätin yrittää edes yhden kerran. Se riitti.




SHARE:
MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig