Vaateostoksilla

On ollut kova vuosi tai puolitoista. Avioero ja muutama muu juttu. Jotenkin olen päässyt soutamaan selkeämmille vesille. Ehkä juuri siksi, nyt seuraa ruikutuksen sijasta erittäin tarpeellisia naisellisia asioita.

Eilen oli juuri sellainen päivä. Värjäsin haalistuneet kulmat, lakkasin kynnet mustalla ja kullanvärisillä hileillä (asennetta ilon kera) ja pukeuduin liehuvahihaiseen t-paitaan ja shortsimekkoon. Ulkona helteisen lämmin kesätuuli hyväili paljaita sääriäni matkalla luontoon… tarkoitan vaatekauppaan. Ah, kokonainen päivä aikaa itselle kierrellä, katsella ja kokeilla VAATTEITA, ennen kuin korona-aika taas telkeää meidät kotiin. En tiedä mikä siinä on, mutta vaatteiden kokeileminen on vain jotenkin rentouttavaa. Ja ei, istuvia vaatteita ei todellakaan ole helppo löytää, mutta ehkä se, että niitä löytyy niin harvoin, saa löydöt maistumaan erityisen makeilta. 

Mielestäni olen aika peto vaatteiden löytämisessä ja erityisen nopea sovittaja, niin kertoi sisäinen ääneni, joka oli varsin positiivisella tuulella. Se kehui myös sitä, kuinka nopeasti osaan skannata vaatekaupan, jos toisenkin ja löytää juuri sopivat pukimet. Värisilmäni on kuulemma myös pettämätön, ainakin mitä tulee tietyn värin tarkkaan muistamiseen. Eilenkin löysin aivan ihanan pikku kaupan, josta ostin juhlapaidan kesäalesta. Pystyin heti kuvittelemaan, miltä näytän tuo paita ylläni kaverien tulevissa häissä. 🤩

Ajatuksesta innostuneena oikaisin parkkipaikan poikki autolleni ostoskassiani heilutellen ja leyhyttelin samalla valtoimenaan lainehtivia hiuksiani. Olinhan tehnyt niihin aamulla ihanan kiharakampauksen aamutakkini vyön avulla. Tuntui, että elämä hymyilee pitkästä aikaa. Aurinko paistaa, kesä on kuuma ja hei, tuo kivan näköinen mieskin hymyilee tuolta autosta! Wau! 

Seuraavassa sovituskopissa huomasin, että shortsihameeni oli ylläni väärin päin. Pahus…

Tuli elävästi mieleen se, kun nuoruuteni (harhaisessa) kukoistuksessa luulin miesten viheltelevän perääni tämän tästä, kunnes eräänkin vihellyksen jälkeen pensaan takana ollut Musti jolkotti kuuliaisesti isäntänsä luo.

😉

Mutta ei se mitään. Kun on ”nuttu nurin päin, niin on onni oikein päin”, muistutti sisäinen ääneni.

Ihania, villejä, kuumia, elokuisia kesäpäiviä!

- Sari

Maaliskuu jo taidetta näyttää - haluatko inspiroitua?

Tykkään maaliskuusta. Tuntuu siltä, että juuri maaliskuussa talven selkä taittuu ja kevät saapuu huristaen. Huhtikuussa herään viimeistään talviunesta, onhan se myös syntymäkuukauteni. Nuorempana kevät tuntui siitepölyallergian vuoksi tuskaisalta ja mielestäni sen olisi voinut peruuttaa kokonaan ja hypätä suoraan juhannuksen jälkeiseen elämään. Nykyään on onneksi jo helpompaa.

Alkukevät tuntuu aina vähän tyhjältä tapahtumien suhteen, mutta maaliskuussa on uusi meininki. Taiteen katsominen on ainakin minulle oiva inspiraation lähde. Kaapelitehtaan Puristamossa on tänäkin vuonna
10. – 18.3. Ornamon teosmyynti, johon itsekin haaveilen joku vuosi osallistuvani. Sen lisäksi kannattaa tsekata kätevästi viereisessä tilassa eli Merikaapelihallissa samaan aikaan pidettävä Taidemaalariliiton teosvälitys. Molemmat ovat auki ma-pe 11-18 ja la-su 11-17 ja molempiin on vapaa pääsy. Jos et pääse katsomaan näitä, niin aina on mahdollista lähteä katsomaan luonnon omaa taidenäyttelyä astumalla ovesta ulos.

Huisku, omaa tuotantoa

Kun katson toisten tekemää taidetta inspiroidun väreistä (yllätys;)) ja niistä mielikuvista, joita teokset minussa herättävät. Samaa pätee myöskin elokuviin. Tai oikeastaan mihin tahansa visuaaliseen materiaaliin. Olen kehittänyt oman inspiroitumismenetelmäni (tai ties vaikka se olisi hyvinkin laajasti käytössä, mutta minulle uusi). Se menee näin. Vilkaise jotain puolihuolimattomasti tai silmäkulmasta ja muodosta siitä oma vaikutelmasi. Paina vaikutelma mieleesi. Katso sitten vilkaisemaasi kohdetta kunnolla. Huomaat, että vaikutelmallasi tuskin on mitään tekemistä alkuperäisen teoksen kanssa, niin ”väärin” olet sen nähnyt. Testaa, se on kiehtovaa!

Olen miettinyt sitä, millaisen teoksen itse ostaisin. Tietysti teoksen pitäisi puhutella minua henkilökohtaisesti ja ehkä tarjota jokin uusi näkökulma tai olla yksinkertaisesti ohittamaton silmäkarkki. Ajan myötä olen huomannut, että arvostamassani taiteessa (niiden ihanien värien lisäksi) toteutuu ainakin yksi näistä:

• taidokas vaivannäkö
• ajan hermolla oleva yksinkertaistaminen tai
• oivaltava huumori.

Millaisesta taiteesta sinä pidät? Mitä hankkisit kotiisi?

 

Miten pärjätä (työ)elämässä?

Piipahdin kiinteistönvälitysuralla. Kokemus oli lyhyt ja opettavainen. Etukäteen kaipasin kovasti työyhteisöä. Sitä, ettei tarvitse päivittäin pyöriä täällä villasukissa, aivan keskenäni. Työyhteisön sainkin, kiitos siitä! Kaipasin myös raameja ja tehtävänantoja, ihan kunnon nakkeja. Olin kyllästynyt yrittäjän vapauteen. Mutta. Kun on useita vuosia opetellut siihen, ettei ole ketään, joka sanoo mitä pitäisi tehdä ja suunnitelmat, päätökset ja strategiat on tehtävä itse, on oltava oma hallituksensa ja it-tukihenkilönsä, niin valmiiksi pedattu agenda tuntuikin kummalliselta. Kuin olisin ollut käymässä jonkun toisen elämässä.

Kun aikoinaan aloitin luovalla alalla, koin erään oivalluksen. Entisellä työurallani kävin valmennettavana ja kun selitin tuntemuksiani, valmentaja kysyi minulta, missä kohtaa kehoani kyseinen tunne tuntui. Huomasin, että silloinen työelämä tuntui minulla lähinnä päässä. Myöhemmin Metropolian pääsykokeessa, opiskeluiden mittaan ja yrittäjänä muistin tuon kysymyksen, sillä ensimmäistä kertaa tuntui, että tein työtä, jota halusinkin ja se tuntui koko kehossa.

Imprint-kuosini vuodelta 2015

Olen noudattanut elämässäni muutamaa sääntöä:

1. Älä tyydy

Jos intuitiosi kertoo, ettet ole menossa oikeaan suuntaan, vaihda suuntaa. Älä tyydy huonoon kohteluun, väärään esimieheen, työtehtävään tai aliarvostamiseen. Vaadi parempaa ja ansaitse se omilla teoillasi.

2. Älä usko, mitä sinulle sanotaan

Eräs tyypillinen hokema, jota vieläkin välillä kuulee on: ”Älä ryhdy tähän, se ei kannata. Tässä on mahdotonta onnistua. Tämä ala on niin vaikea.” Kuulostaako tutulta? Älä usko sitä. Aina joku onnistuu. Muuten meillä ei olisi minnaparikoita ja katriniskasia. Seuraavaksi se voit olla sinä. Tee siis omat päätöksesi, tiedät itse parhaiten, mikä sinulle on hyväksi.

3. Lopeta turha miellyttäminen

En tarkoita sitä, ettei tarvitsisi olla ystävällinen vaan sitä, ettet miellytä ketään esimerkiksi hyötyäksesi hänestä. Ole oma, aito itsesi. Silloin sinussa on tarttumapintaa.

4. Tee kovasti töitä

Mitäpä tuohon lisäämään. Hohhailemalla ei pääse minnekään.

5. Lepää ajoissa

Älä tee elämästä projektia. Jos itkettää, niin itke. Jos naurattaa, niin naura. Jos väsyttää, niin pysähdy ja ota aikaa itsellesi.

Yksinyrittäjyydestä vielä. En jaksaisi millään olla aina veturi. Olisi niin kiva olla siellä keskijunassa, joskus jopa ravintolavaunun puolella. Mutta kun on veturiksi syntynyt, niin minkä sille mahtaa. Tietysti, jos olisi toinen veturi, jonka kanssa voisi välillä vaihtaa paikkoja, niin sehän voisi toimia. Olen siinä vaiheessa yrittäjän taipaleellani, että pitäisi kasvaa ja löytää yhteistyökumppani tai –kumppaneita. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, niin kerro ihmeessä, puh. 040 750 6844 tai sari@truecolours.fi.

Hyvää loppuviikkoa! Sellaista, mikä tuntuu koko kehossa.

Voihan vimpain!

Jotenkin juttu meni vastuulliseen kuluttamiseen ja kotiin vuosien varrella hankittuihin laitteisiin. Tuiki tarpeellisiin vimpaimiin. Miehen mielestä minulla vimpain-tartunta on pahempi. Kuulemma homma lähti aikoinaan mankelista. Se piti saada, ovathan sileiksi mankeloidut lakanat niin ihanat ja vilpoiset. Totta puhuen, ei sitä mankelia koskaan ollut aikaa käyttää. Mies muisti, kuinka käytetyn mankelin ostaja oli niin iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvässä kunnossa aparaatti oli. 

Yksi must-have laitteista osuu silmiin keittiön kaapista. Se on tietysti leipäkone. Voi että, se tuoreen leivän tuoksu aamulla… Niin helppoakin olisi, kun ei tarvitsisi kuin kaataa aineet koneeseen ja painaa nappia. Kerran taisin lukea käyttöohjetta… ja sitten tuli jotain muuta tekemistä. Leipäkoneen vieruskaverin paikkaa pitää TV Shopista ostettu vihannesten pilkkomislaite. Siis tiedäthän, sellainen tosi näppärä, jolla nopeasti loihtisin itselleni lounassalaatit suih, suih. Niin yhtenä päivänä teinkin.

Kuvassa Joulukukka-kuosini, nautitaan vielä vähän aikaa joulusta...

Joskus vimpain on pitänyt hakea oikein matkan takaa. Opiskeluaikana olin super-onnellinen, kun löysin käytetyn neulekoneen, ihan samanlaisen kuin koululla. Se piti hakea parinsadan kilometrin päästä, mutta mitä siitä, olihan se sen arvoinen. Kokosin sen heti olohuoneeseen ja tein sillä innoissani koetilkkuja. Esittelin koneen toimintaa kyläläisille, miehen kaverillekin. Jotenkin se kuitenkin alkoi pölyttyä framilla ja oli tielläkin. Ajattelin, että on ehkä kuitenkin parempi laittaa se alkuperäiseen pakettiinsa ja työntää sängyn alle, jonne se kyllä hämmästyttävän hyvin mahtuikin. Säilyykin parempana.

Viimeisin ja viime vuoden ainut vimpain-ostokseni on aika tuore, ihan parin kuukauden takaa. Ostin makuuhuoneeseen ilmankostuttimen. Kun tuli talvikin ja kuiva huoneilma ja sitä rataa. Mies totesi tänään lakonisesti, että höyry kuulemma pääsee huoneilmaan paremmin, kun kostuttimen ottaa pois pahvipakkauksesta.

Toivotan sinulle hyvää viikonloppua ja vain tarpeellisia ostoksia! Tai ainakin tarpeettomien kierrätystä!

P.S. Tällä hetkellä etsin kiihkeästi Torista vähän käytettyä saumuria, samanlaista kuin työväenopistolla. (Älä kerro tätä miehelleni.)