Olisinpa tiennyt

Hei!

Kirjoitan tämän kirjeen sinulle tulevaisuudesta. Olet kovin nuori, joten et ehkä ymmärrä kaikkea mitä sinulle nyt kerron. Säilytä siis kirjeeni, niin voit lukea sen uudelleen tarpeen tullen elämäsi varrella. Näillä elämänohjeilla haluan antaa sinulle voimaa ja tyyneyttä kohdata tuleva elämäsi.

Pidä lapsena saadut ystävät, sukulaiset ja perhe lähelläsi. Vanhemmiten ne ihmiset, jotka ovat tunteneet sinut koko elämäsi ajan, tulevat sinulle tärkeämmiksi. 

Kuuntele sisäistä ääntäsi, ole rehellinen ja rohkea, vain niin voit saavuttaa tavoittelemasi. 

Ole armollinen itsellesi, jaa ilosi ja surusi, sillä jaettu taakka on kevyempi kantaa. 

Älä pelkää yksinäisyyttä – tarvitset sitä tutustuaksesi itseesi ja saadaksesi voimaa. 

Arvosta itseäsi ja ole tyytyväinen saavutuksiisi. Kerro ajatuksiasi ja mielipiteitäsi, ne ovat hyviä ja arvokkaita. 

Ole reilusti eri mieltä. Olet hyvä, älykäs ja sopiva omana itsenäsi. 

Harjoita kärsivällisyyttäsi – malta odottaa rakkautta. Mene naimisiin vain rakkaudesta. Odota, kunnes olet varma. Tiedät kyllä itse, milloin. 

Tee suuret päätökset elämässäsi yksin, ole itsekäs. Älä pelkää luopumista ja vaikeita elämäntilanteita. Niitä tarvitaan, jotta sinä selviäisit. 

Itke, kun itkettää, naura, kun naurattaa, rakasta, kun on sen aika. 

Pidä huolta itsestäsi – sinun ajatuksesi, tunteesi ja kehosi ovat sinun. Mieti, kenen vuoksi uhraudut. 

Lepää kunnolla, sinulla ei ole kiire. 

Tartu tilaisuuksiin, hulluttele ja nauti elämästä. 

Älä kuuntele pessimistejä, äläkä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, ettet voi itse vaikuttaa elämänkulkuusi. 

Sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija.

Terveisin

Tulevaisuuden paras ystäväsi

PS. Kirjoitin tämän kirjeen nuorelle itselleni 2000-luvun alussa. 

Ihana vapaapäivä!

Kerrankin melkein kokonainen päivä ihan itselle. Tällä viikolla on tullut urakoitua sen verran, että nyt pidän vapaapäivän. En ole ehtinyt edes blogia kirjoittaa. Mutta en kyllä avaa konetta. Mitä tekisin? Tai olisinko tekemättä? Istun ainakin hetken tässä sohvalla tekemättä mitään. Nautin hiljaisuudesta. En todellakaan ryhdy tuijottamaan telkkaria. Kännykästä voisin silti tsekata muutamat uutiset …ja ehkä vilkaista vähän Facebookkia.

(Puolitoista tuntia myöhemmin.)

Ulkona näyttää tänäänkin tosi kauniilta. Taidanpa mennä takapihalle. Kas, mittarissa on jo 20 astetta. Ennen kuin menen, niin laitan kuitenkin pyykit koneeseen. Ne hoitavat itsensä sillä aikaa, kun minä nautin vapaapäivästä. No niin. Olipa hyvä, että tuli vihdoin ostettua tällainen riippukeinu. Suorastaan maagista, miten tässä pääsee zen-tilaan niin nopeasti, kun leppeä kesätuuli vienosti keinuttaa…

Onpa ihanan vihreää ja kukat kukkivat aivan upeasti. Tuntuu, että luonto on täynnä pieniä silmäniloja. Nyt en katso tuota pihan keskellä lojuvaa haravaa, todellakaan. Tämä päivä on varattu silkalle nautinnolle… Silti, taidan tässä samalla ottaa ihan vain muutaman kuvan blogia varten. Itse asiassa olisi kiva tehdä sellainen postaus, jossa olisi enimmäkseen kuvia. Ja värejä!

(60 kuvaa myöhemmin.)

Wou! Raparperin varret ovat jo tosi pitkiä. Napsaisen tuon kukan vaan nopeasti pois, ettei raparperi innostu kasvattamaan pelkkää kukkaa. Tai no, oikeastaan voisin leikata pari varttakin ja tehdä niistä saman tien raparperipiirakan. Kännykkä piippaa. Lähelle muuttanut kaverihan se siellä viestii, että hän voisi tulla nyt käymään. Sehän sopii, kun on kerrankin aikaa ja raparperipiirakkaakin tarjolla. Sekoitan aineet pikapikaa ja laitan piirakan uuniin. Sillä aikaa ehdin sopivasti ladata kuvat kännykästä Driveen.

Pyykkikone piippaa ja ovikello soi. Pyykkikone saa nyt olla. Käyn avaamassa vain kannen, se riittää toistaiseksi. Uuni piippaa. Kaveri ei ota nyt piirakkaa, mutta ei se mitään – nautin piirakasta itse sitten myöhemmin. Ai, kun on kiva pitää leppoisa rupatteluhetki välillä. Esittelen kasvatuslaatikossa hienosti itäneitä siemeniä.

Ei voi olla totta, miten aika lentää. On lähdettävä hakemaan lasta. Äh, on ihan pakko käydä tankkaamassa. Ja ehkä olisi viisainta myös hakea se eilen uusittu allergialääke samalla reissulla apteekista…

Ihania, aurinkoisia, hauskoja, vapaita tai ei niin vapaita päiviä kaikille!

PS. Sen raparperipiirakan resepti muuten löytyy täältä. Käytin mehun asemasta jääteetä ja kumosin taikinan suoraan uunipellille leivinpaperin päälle. Toimii, vaikkei koko pellille riitäkään, ja tulee kivan rapeat reunat. Kiitos hyvästä ohjeesta Suklaapossu-blogille!

Viisi vinkkiä inspiraation houkuttelemiseksi

Nykytaiteilija ei todellakaan voi odotella inspiraation alkamista. On luotava, vaikkei aina inspiroisikaan. Silti, onhan se mahtavaa, kun inspiraatio iskee. On aivan mainiota tehdä töitä flow:ssa. Parhaimmillaan voi tuntua kuin tulostaisi suoraan päästä. Mutta eihän se aina sellaista ole.

Alta löydät viisi vinkkiäni inspiraation houkuttelemiseksi.

1. Mene ulos

Kotiovesta ulos astuminen on useimmiten se helpoin ja yksinkertaisin keino. Mene vaan, vaikkei huvittaisi. Ota mukaan muistiinpanovälineet ja kamera. Tai koira, jos on. Ulkona tapahtuu aina jotain uutta.

2. Katso hyvä elokuva, tv-sarja tai päräyttävää stand-uppia

Tämän tarkoitus on tietysti se, että unohdat itsesi hetkeksi. Kokonaan.
Hyvästä viihteestä voit löytää myös yllättävää silmänruokaa. Ihastuin Netflixin Grace & Frankie –sarjaan. Sen lisäksi, että sarja on monella tavalla herkullinen, niin fanitan erityisesti Gracen vanhemman tyttären officea, oi! <3

3. Leiki (ainakin salaa)

Leikkiminen vapauttaa energiaa. Siis leiki lastesi ja/tai lastenlastesi tai naapurin lasten kanssa. Tai leiki salaa itseksesi. Pelaa lautapelejä. Kiusoittele ja tule kiusoitelluksi. Kuvittele itsesi leikkimässä lapsuutesi lempileikkiä.

4. Katsele vanhoja kuvia

Katso vanhoja valokuvia ja aikakauslehtiä. Katso kuvia uudella tavalla niin, ettet kiinnitäkään huomiota kuvauksen kohteisiin vaan siihen, mitä tapahtuu taustalla. Tarkkaile värejä, muotoja ja ajankuvaa. Kuvittele itsesi kuvan miljööseen. Millainen henkilö olisit? Millaista elämää eläisit?

5. Nuku

Tai pikemminkin opettele herättämään itsesi, kun olet unen ja valveen rajamailla. Silloin ideat jäävät paremmin mieleen. Osa kuosi-ideoistani tulee minulle unessa. Aika tyypillinen uneni on sellainen, jossa katselen jotain kaunista kuosia tai kangasta ja harmittelen, että se on jo tehty… kunnes herään riittävästi ja totean, että se olikin unta.

Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että luovan suoltamisen tiellä oleva tulppa ei vain lähde. Voit tietysti odottaa ja tehdä jotain muuta sillä välin, mutta toisaalta, odotus voi venyä turhan pitkäksi. Omakohtaisesti olen todennut, että oikein vaikeaan luovaan ummetukseen löytyy vain yksi resepti: tekeminen. Kun lähdet vetämään lankaa jostain kohdasta, niin kyllä se kerä lopulta purkautuu kokonaan.

Inspiroivaa helatorstaita sekä ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille äideille ja sinulle, joka olet sydämessäsi äiti!

Rakennatko itsellesi esteitä?

Sain ajokortin 18-vuotiaana. Ajo-opettajani oli rauhallinen ja kannustava ja opin luottamaan itseeni kuljettajana. Yhden tärkeän neuvon muistan vieläkin: Älä mene tilanteisiin, joissa tuntuu, ettet pysty hallitsemaan ajokkiasi. Sillä pärjäsin pitkälle. Ajoin kaupungissa ja maantiellä. Nautin autoilun tuomasta vapaudesta ja puhkoin vain yhden renkaan, tankkauspisteen ajokorokkeeseen.

Nuoruuden kumppanin harrastuksen myötä kuvaan tulivat mukaan vanhat jenkkiautot. Ehkä ne olivat liian rikkinäisiä ja siksi arvaamattomia. Joka tapauksessa olin ajaessa kauhuissani ja tuntui kuin olisin yrittänyt luotsata laumaa villihevosia. Kehitin itselleni kamalan trauman. Päätin, etten osaa ajaa, enkä halunnut ajaa autoa enää ikinä. Olin ajamatta autoa liki 20 vuotta!

Ajamattomuusputkeni päättyi, kun lähdin ex-ammatissani kollegan kanssa Raaheen kouluttamaan. Olimme vuokranneet Oulun lentokentältä auton, jota kollegan piti ajaa. Lentokoneessa kollegalle tuli kova korvasärky. Hän ei pystynytkään ajamaan. Takaisinkaan emme halunneet kääntyä, joten minun oli pakko ajaa vuokra-auto Oulusta Raaheen ja takaisin. Olin vapiseva hyytelö, mutta selvisimme siitä. Tunsin itseni sankariksi.

Tuon reissun jälkeen aloitin ajo-opettelun alusta. Jännitän edelleen maantieajoa jonkin verran, mutta kaupunkiautoilu sujuu jo rutiinilla. Vuoren korkuisesta, ihan itse rakennetusta esteestä on jäljellä enää pieni nyppylä.

Väkisinkin tulee välillä mietittyä, missä olisin, jos olisin hakenut opiskelemaan tekstiilisuunnittelua jo aiemmin. No, uskon, että oman alan etsiminen on ollut minulle pitkän kaavan mukaan toisaalta tarpeellistakin. Silti, haluan kannustaa sinua, hyvä lukija, ettet tee kuten minä tein. Olin nimittäin päättänyt, etten ole riittävän hyvä ja siksi minun ei kannata hakea mihinkään taideoppilaitokseen. Onneksi rohkaistuin ja päätin yrittää edes yhden kerran. Se riitti.