torstai 22. maaliskuuta 2018

Deadline on ystävä



Täytyy myöntää, että olen tyypillinen bussiin juoksija. Lähden kotoa liian myöhään ja hölkötän hikisenä paikalle viime tipassa, kun bussi on jo pysäkillä. Jos ehdin, niin saan siitä mielettömät kicksit. Ehdinpä! Mikä onnistumisen elämys! Jos en ehdi… no, se ei ole vaihtoehtojen listalla.

Argh! Taas aloitin projektini myöhässä. Pahinta myöhässä olemisessa on, että projektiin liittyy yhteistyökumppani, sillä jos homma ku**e, niin se epäonnistuu myös kaverilla. Joskus mietin, että järjestänkö näitä ”onnistumisen elämyksiä” itselleni tosiaan vain niiden kicksien takia? Epäilemättä tähän käyttäytymiseen vaikuttavat silloin tällöin pilkahteleva yletön optimismini ja vankka luotto omiin kykyihini… (huomaa itseironia rivien välistä)

Selkeämmin sanottuna, aiomme julkaista kollegani Hanna Ruoholan kanssa uuden vaatetuskangasmalliston. Suunnittelemme yhdessä kivat kuosit ja tuotamme niistä kankaita, joita innokkaat ompelijat voivat ommella vaatteiksi asti. Olen koko suunnittelijaurani ajan halunnut tehdä yhteistyömalliston, jossa on useamman kuin yhden suunnittelijan kädenjälkeä. Se on kivaa ja mielenkiintoista ja hassua ja nyt, kun se todella tapahtuu, niin yllättävää kyllä, kahden suunnittelijan kädenjäljen yhdistäminen on myös aika vaikeaa. Sehän ei haittaisi, jos olisi aikaa, mutta kun on tämä bussiinjuoksemisjuttu…



Kangasmallistomme nimi on Viikuna. Se on inspiroitunut kasvien vehreästä mehukkuudesta. Viikuna-mallistomme on ensiesittelyssä Ommel-tapahtumassa kesäkuussa. Voit seurata meitä jo Facebookissa, Viikunan omilla sivuilla tai voit myös seurata meitä vaikka Instagramissa: Hanna @hanna.r.design tai Sari @truecoloursdesign.

Kun tein opinnäytetyötäni vuonna 2013 tiukalla aikataululla (kuinkas muutenkaan), niin eräs samalla, viimeisellä kurssilla opiskeleva sanoi minulle, että deadline on ystävä. Ajatus ei alkuun herättänyt minussa oikein mitään, mutta mutusteltuani sitä jonkin aikaa oivalsin, että tuohan on mainio näkökulma. Riittävästi vain deadline-ystäviä peliin, niin aikaiseksi saaminen helpottuu huomattavasti.

Viikunan deadline on asetetttu – pidä meille peukkua!








Sarjassa "luonnosteluani Viikunaa varten", vaikka tämä ei välttämättä edustakaan Viikunan lopullista visuaalista ilmettä


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig