Rakennatko itsellesi esteitä?

Sain ajokortin 18-vuotiaana. Ajo-opettajani oli rauhallinen ja kannustava ja opin luottamaan itseeni kuljettajana. Yhden tärkeän neuvon muistan vieläkin: Älä mene tilanteisiin, joissa tuntuu, ettet pysty hallitsemaan ajokkiasi. Sillä pärjäsin pitkälle. Ajoin kaupungissa ja maantiellä. Nautin autoilun tuomasta vapaudesta ja puhkoin vain yhden renkaan, tankkauspisteen ajokorokkeeseen.

Nuoruuden kumppanin harrastuksen myötä kuvaan tulivat mukaan vanhat jenkkiautot. Ehkä ne olivat liian rikkinäisiä ja siksi arvaamattomia. Joka tapauksessa olin ajaessa kauhuissani ja tuntui kuin olisin yrittänyt luotsata laumaa villihevosia. Kehitin itselleni kamalan trauman. Päätin, etten osaa ajaa, enkä halunnut ajaa autoa enää ikinä. Olin ajamatta autoa liki 20 vuotta!

Ajamattomuusputkeni päättyi, kun lähdin ex-ammatissani kollegan kanssa Raaheen kouluttamaan. Olimme vuokranneet Oulun lentokentältä auton, jota kollegan piti ajaa. Lentokoneessa kollegalle tuli kova korvasärky. Hän ei pystynytkään ajamaan. Takaisinkaan emme halunneet kääntyä, joten minun oli pakko ajaa vuokra-auto Oulusta Raaheen ja takaisin. Olin vapiseva hyytelö, mutta selvisimme siitä. Tunsin itseni sankariksi.

Tuon reissun jälkeen aloitin ajo-opettelun alusta. Jännitän edelleen maantieajoa jonkin verran, mutta kaupunkiautoilu sujuu jo rutiinilla. Vuoren korkuisesta, ihan itse rakennetusta esteestä on jäljellä enää pieni nyppylä.

Väkisinkin tulee välillä mietittyä, missä olisin, jos olisin hakenut opiskelemaan tekstiilisuunnittelua jo aiemmin. No, uskon, että oman alan etsiminen on ollut minulle pitkän kaavan mukaan toisaalta tarpeellistakin. Silti, haluan kannustaa sinua, hyvä lukija, ettet tee kuten minä tein. Olin nimittäin päättänyt, etten ole riittävän hyvä ja siksi minun ei kannata hakea mihinkään taideoppilaitokseen. Onneksi rohkaistuin ja päätin yrittää edes yhden kerran. Se riitti.

Oletko sinäkin hybridi?

Hybridi =

”sekoitus, risteymä, bastardi”
”auto, jossa on sekä polttomoottori että sähkömoottori”
”esine, jossa on käytetty kahta eri valmistustekniikkaa” *

Koko ikäni, niin kauan kuin muistan, ihan näihin päiviin saakka, minulle on sanottu näin:

Älä hajota itseäsi liikaa!
Keskity vain yhteen asiaan!
Saisit paljon enemmän aikaan!
Millä ajalla aiot tehdä tämän kaiken?
Kyllä sun nyt pitää karsia.

Ja niin edelleen.

Boh! En ole enää vuosiin vaivautunut väittämään vastaan. Energian tuhlausta. Pitäkööt mielipiteensä ja minä pidän omani. Sillä yhteen asiaan keskittyminen on kuolettavan tylsää! Puuduttavan pitkästyttävää! Ja tasapaksun turhauttavaa.

Ihan näihin päiviin saakka monialaisuus ja moniosaajuus on ollut yleisen käsityksen mukaan vähintäänkin epäuskottavaa ja hieman omituista. Mutta ajat muuttuvat, onneksi, ja useamman alan hallitseminen alkaa olla ennemminkin elinehto kuin outo ominaisuus.

Tulevan hybridin taidonnäyte eli 11-vuotiaan tyttäreni ottama kuva

Olen luontaisesti utelias uusille asioille ja yleensä innokas oppija. Silti joskus oppia hamstratessani on tuntunut siltä, että mitähän ihmettä tälläkin tiedolla teen. Tuliko tehtyä väärä ratkaisu, kuin ilmoittauduin vielä tähänkin koulutukseen? No, ei tullut. Kaikki oppi ei ehkä tule hyötykäyttöön saman tien, mutta erityisesti tällä yrittäjyyden polulla lähes kaikelle on käyttöä. Viime aikoina olen ollut erityisen tyytyväinen 90-luvun taitteessa tankkaamaani liikekirjevaihtoon eri kielillä. Jopa lukion ranskalle on ollut tarvetta. Pitkä työkokemukseni toisella alalla taas on antanut korvaamatonta näkemystä asiakkaan arkipäivään.

Jos siis olet hybridi, niin ota ihan lunkisti. Katso myös välillä peräpeiliin ja totea, mitä kaikkea oletkaan jo saavuttanut. Muista, että hybridillä on hybridin ruokahalu. Sen lisäksi se haluaa sekoittua ja integroitua. Erästä lempiohjelmaani mukaillen: Älä siis ole huolissasi, meidän hybridien kultakausi on vasta tulossa.

* Lähteet:
http://jkorpela.fi/siv/sanath.html
https://www.suomisanakirja.fi/hybridi

7 muuttovinkkiä - Muutossa auttaa ennakointi ja asenne

Olin auttamassa äitiäni muutossa. Kaikista sukumme geeneistä ei ole kiittämistä (heh), mutta äidiltä periytynyt organisointikyky auttaa kyllä muuttamista kummasti. Tällä kertaa organisoimme jopa samaan suuntaan, joten muutto oli siinäkin mielessä kohtuullisen mukava.

Olen muuttanut elämäni aikana 17 kertaa, mutta viime vuosina yhä harvemmin. Jos jotakin on jäänyt mieleen, niin oikean asenteen merkitys. Asenteen omaksumisessa taas auttaa seuraavien seikkojen tiedostaminen.

1.      Muutossa tulee aina kiire.

Olipa aikaa käytettävissä miten paljon hyvänsä, niin lopulta aika loppuu aina kesken. Kaikkea ei kuitenkaan saa valmiiksi, joten se täytyy vain hyväksyä. Pääasia on, että loputkin tavarat siirtyvät jossain järjestyksessä määränpäähänsä. Niiden elinkaaren jatkumista voit pähkäillä sitten siellä kaikessa rauhassa.

2.      Hyvin suunniteltu on oikeasti puoliksi tehty.

Suunnittele, mittaa, laskeskele. Mieti mitä siirtyy, missä järjestyksessä ja minne. Peruskauraa on tietysti merkata laatikkoihin sisältö ja huone, mutta huonekalujen paikat on myös hyvä miettiä. Yllätyksiä voi tulla huonekorkeuden, säilytystilan määrän tai kodinkoneiden mahtumisen suhteen. Jos muutat kaverin kanssa, niin olkaa suunnitelmasta yksimielisiä ja pysykää siinä, ainakin muuttopäivänä.

3.      Jotain menee aina rikki.

Pitää paikkansa. Nyt meni rikki tv-tason pyörä. Korvasin sen näppärästi pakkausmuovista muotoillulla muovitollolla. Hyvä tuli. Ole siis suurpiirteinen, ainakin muuttopäivänä.

4.      Kellarit ja vinttikomerot ovat aina niitä pahimpia tyhjennettäviä.

”– No niin, tämähän meni hyvin! Nyt on jäljellä enää kellari.” Nolottaa, mutta muistan ajan, kun kellarikopperoni äärellä itkettiin. Tästä viisastuneena kävimme inventoimassa äitini kellarin aarteet jo viime kesänä. Sen jälkeen teimme suunnitelman joidenkin tavaroiden osalta. Kaksi viikkoa ennen muuttoa, kävimme toteuttamassa suunnitelman eli tyhjentämässä kellarin ylimääräisestä roinasta (kierrätys ja roskis), viemässä muuton jaloista joitakin tavaroita turvaan ja järjestämässä kellarin muuttovalmiiksi. Kyllä kannatti.

5.      Jaksaa, jaksaa!

Helpota alkuasi uudessa kodissa. Jos mahdollista, niin vie uuden kodin jääkaappiin ruokaa jo valmiiksi. Pakkaa yksi laukku kuin olisit lähdössä parin päivän matkalle. Pakkaa myös yksi laatikko, jossa ovat päivittäin tarvittavat keittiövälineet esim. pari lautasta, ruokailuvälineet, lasit, sakset, kattila, jne. Tee muuttopäiväksi eväät. Ja oikeasti syö ne.

6.      Jätä vanhaan kotiin viimeiseksi tavaraksi pitkävartinen kenkälusikka.

Jos vähänkään kärsit tarkastamisneuroosista, niin pitkävartisella kenkälusikalla saat nopeasti kokeiltua, ettei hyllykaapin perälle todellakaan enää jäänyt mitään. Kätevää.

7.      Uusi koti tai asuinpaikka ei ole koskaan ihan sellainen kuin etukäteen kuvittelit.

Niin se vain on. Aurinko ei ehkä paistakaan siitä kulmasta kuin oletit. Mutta toisaalta käytävässä ehkä tutustut mukavaan naapuriin, jolla on saman ikäiset lapset kuin sinulla.  Muutimme nykyiseen asuntoomme talvella. Ilahduin ikihyvikseni, kun keväällä tunnistin pihassamme kasvavat pensaat mustaviinimarjaksi ja karviaiseksi. Yhden ”koristepensaan” melkein jo heivasin, kunnes sen valkoiset ”koristemarjat” alkoivat sinertää. Ihana pensasmustikka!

Deadline on ystävä

Täytyy myöntää, että olen tyypillinen bussiin juoksija. Lähden kotoa liian myöhään ja hölkötän hikisenä paikalle viime tipassa, kun bussi on jo pysäkillä. Jos ehdin, niin saan siitä mielettömät kicksit. Ehdinpä! Mikä onnistumisen elämys! Jos en ehdi… no, se ei ole vaihtoehtojen listalla.

Argh! Taas aloitin projektini myöhässä. Pahinta myöhässä olemisessa on, että projektiin liittyy yhteistyökumppani, sillä jos homma ku**e, niin se epäonnistuu myös kaverilla. Joskus mietin, että järjestänkö näitä ”onnistumisen elämyksiä” itselleni tosiaan vain niiden kicksien takia? Epäilemättä tähän käyttäytymiseen vaikuttavat silloin tällöin pilkahteleva yletön optimismini ja vankka luotto omiin kykyihini… (huomaa itseironia rivien välistä)

Selkeämmin sanottuna, aiomme julkaista kollegani Hanna Ruoholan kanssa uuden vaatetuskangasmalliston. Suunnittelemme yhdessä kivat kuosit ja tuotamme niistä kankaita, joita innokkaat ompelijat voivat ommella vaatteiksi asti. Olen koko suunnittelijaurani ajan halunnut tehdä yhteistyömalliston, jossa on useamman kuin yhden suunnittelijan kädenjälkeä. Se on kivaa ja mielenkiintoista ja hassua ja nyt, kun se todella tapahtuu, niin yllättävää kyllä, kahden suunnittelijan kädenjäljen yhdistäminen on myös aika vaikeaa. Sehän ei haittaisi, jos olisi aikaa, mutta kun on tämä bussiinjuoksemisjuttu…

Kangasmallistomme nimi on Viikuna. Se on inspiroitunut kasvien vehreästä mehukkuudesta. Viikuna-mallistomme on ensiesittelyssä Ommel-tapahtumassa kesäkuussa. Voit seurata meitä jo Facebookissa, Viikunan omilla sivuilla tai voit myös seurata meitä vaikka Instagramissa: Hanna @hanna.r.design tai Sari @truecoloursdesign.

Kun tein opinnäytetyötäni vuonna 2013 tiukalla aikataululla (kuinkas muutenkaan), niin eräs samalla, viimeisellä kurssilla opiskeleva sanoi minulle, että deadline on ystävä. Ajatus ei alkuun herättänyt minussa oikein mitään, mutta mutusteltuani sitä jonkin aikaa oivalsin, että tuohan on mainio näkökulma. Riittävästi vain deadline-ystäviä peliin, niin aikaiseksi saaminen helpottuu huomattavasti.

Viikunan deadline on asetetttu – pidä meille peukkua!

Sarjassa "luonnosteluani Viikunaa varten", vaikka tämä ei välttämättä edustakaan Viikunan lopullista visuaalista ilmettä

Aarretta etsimässä

Millainen matkailija sinä olet? Sävyttääkö matkantekoasi lievä ärtymys, kun haluat päästä mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B? Vai oletko omaa sukua tutkimusmatkailija, joka haluaisi koluta kaikki kiinnostavilta vaikuttavat kolkat ja tienhaarat? Kuulun itse jälkimmäisiin ja mieluiten lähtisin matkalle aina ajan kanssa, jotta yllättäville sattumuksille jää riittävästi tilaa.

Kun aurinko paistaa ja lämpömittarin lukema kohoaa, niin mieli alkaa askarrella kesäisten aktiviteettien parissa. Kesämökkeily ja automatkailu ovat lähellä sydäntäni ja toimivat oivina inspiroijina kuosisuunnittelijan työssäni. Mitä olisi kesä ilman hiekkateitä ja Leevi and the Leavingsiä?

Minua viehättävät erityisesti pienten paikkakuntien, kauniilla paikoilla sijaitsevat kesäkahvilat, jotka ovat inspiraation kannalta varsinaisia aarteita. Jos kahvilan yhteydessä vielä on museo tai paikallisten käsitöiden myyntiä, niin kokemus on entistä täydempi.

Jos siis kauniina kesäpäivänä halajat ajelulle, niin käännä nokka kohti näitä aarteita.

Palsan mylly

Myllymuseo pikkutien varrella Päijät-Hämeessä. Kiva kohde kuvaajalle. Näin täällä muutama vuosi sitten ihania neidonkorentoja, joita muuten ei juuri näy. Osoite: Vesijaonraitti 562, 17630 Vesijako

Miekankosken kahvila

Uittomuseo ja käsityömyymälä. Kahvilassa hyviä pullia, jopa ruoka-aineallergioita huomioitu! Osoite: Miekankoskentie 942, 52700 Mäntyharju

Vääksyn kanava

Joka kesän must. Kanavalla on vain niin kiva katsella sulun kautta seilaavia paatteja tai käydä tsekkaamassa Jokirannan Kesä käsillä –käsityötuotteet ja myös ihania kirpparituotteita vanhoilta vuosikymmeniltä. Puistossa lempeitä pihtakuusia.

Tässä samassa yhteydessä tekee vielä mieleni mainita muutama muu käymisen arvoinen paikka eli Padasjoen sahtimarkkinat sekä tietenkin Unescon perintökohteemme Petäjäveden vanha kirkko ja Kyläsepän Takomarkkinat. Nostalgikkona koen, että kaikissa näissä paikoissa, niin nykyaikaa kuin ovatkin, on vielä menneiden aikojen lumoa. Haikea huokaus… Kesätunnelman minulle kruunaisivat juhannustanssit Hangan lavalla tai oikein kunnon maalaisravit!

Millaisia aarteita sinä ole kesä-Suomesta löytänyt? Missä on mielestäsi kiva inspiroitua ja kahvitella tai kuvata ja piirustella?











PS. Kaikki kuvat ovat omia.

Maaliskuu jo taidetta näyttää - haluatko inspiroitua?

Tykkään maaliskuusta. Tuntuu siltä, että juuri maaliskuussa talven selkä taittuu ja kevät saapuu huristaen. Huhtikuussa herään viimeistään talviunesta, onhan se myös syntymäkuukauteni. Nuorempana kevät tuntui siitepölyallergian vuoksi tuskaisalta ja mielestäni sen olisi voinut peruuttaa kokonaan ja hypätä suoraan juhannuksen jälkeiseen elämään. Nykyään on onneksi jo helpompaa.

Alkukevät tuntuu aina vähän tyhjältä tapahtumien suhteen, mutta maaliskuussa on uusi meininki. Taiteen katsominen on ainakin minulle oiva inspiraation lähde. Kaapelitehtaan Puristamossa on tänäkin vuonna
10. – 18.3. Ornamon teosmyynti, johon itsekin haaveilen joku vuosi osallistuvani. Sen lisäksi kannattaa tsekata kätevästi viereisessä tilassa eli Merikaapelihallissa samaan aikaan pidettävä Taidemaalariliiton teosvälitys. Molemmat ovat auki ma-pe 11-18 ja la-su 11-17 ja molempiin on vapaa pääsy. Jos et pääse katsomaan näitä, niin aina on mahdollista lähteä katsomaan luonnon omaa taidenäyttelyä astumalla ovesta ulos.

Huisku, omaa tuotantoa

Kun katson toisten tekemää taidetta inspiroidun väreistä (yllätys;)) ja niistä mielikuvista, joita teokset minussa herättävät. Samaa pätee myöskin elokuviin. Tai oikeastaan mihin tahansa visuaaliseen materiaaliin. Olen kehittänyt oman inspiroitumismenetelmäni (tai ties vaikka se olisi hyvinkin laajasti käytössä, mutta minulle uusi). Se menee näin. Vilkaise jotain puolihuolimattomasti tai silmäkulmasta ja muodosta siitä oma vaikutelmasi. Paina vaikutelma mieleesi. Katso sitten vilkaisemaasi kohdetta kunnolla. Huomaat, että vaikutelmallasi tuskin on mitään tekemistä alkuperäisen teoksen kanssa, niin ”väärin” olet sen nähnyt. Testaa, se on kiehtovaa!

Olen miettinyt sitä, millaisen teoksen itse ostaisin. Tietysti teoksen pitäisi puhutella minua henkilökohtaisesti ja ehkä tarjota jokin uusi näkökulma tai olla yksinkertaisesti ohittamaton silmäkarkki. Ajan myötä olen huomannut, että arvostamassani taiteessa (niiden ihanien värien lisäksi) toteutuu ainakin yksi näistä:

• taidokas vaivannäkö
• ajan hermolla oleva yksinkertaistaminen tai
• oivaltava huumori.

Millaisesta taiteesta sinä pidät? Mitä hankkisit kotiisi?

 

Puhu unelmistasi

Olen viime päivinä pohtinut unelmointia. Ensinnäkin on tärkeää, että unelmia on – pieniä, suuria, tavallisia ja uskomattomia. Elämässä pitää olla jotain, mitä odottaa, riippumatta siitä missä tilanteessa olet. Toiseksi tärkeintä on toteuttaa unelmia nyt. Kirjoitan joka vuosi jonkin vihon kulmaan oman unelmalistani. Kun sitten myöhemmin, paljon myöhemmin, selailen vihkojani (rakastan muistivihkoja) ja luen noita listojani vuosien takaa, niin hämmästyn sitä, kuinka moni unelma onkaan toteutunut. Toki, onhan se niin, etteivät ne unelmat pelkästään vihkoon kirjoittamalla toteudu vaan pitää olla tahtoa, tuuria ja tekemistä ja sen lisäksi pitää uskaltaa sanoa unelmansa ääneen.

Kun pyrin opiskelemaan tekstiilisuunnittelua, ilmoitin pääsykokeessa, että aion perustaa Suomeen ”uuden Marimekon”. En tiedä edelleenkään ihmetyttikö, ärsyttikö, naurattiko se vai oliko se samantekevää, mutta sanoin unelmani ääneen. Uskon, että sillä oli merkitystä. Se kertoi minusta jotain ihmisenä.

Täytyy tunnustaa, että oli hilkulla, etten olisi lähtenyt koko pääsykokeeseen. Olin hiljattain opetellut uudestaan ajamaan autoa vuosien tauon jälkeen. Kolmipäiväisen pääsykokeen ensimmäinen osuus oli Bulevardilla sijaitsevassa oppilaitoksessa. Jännitin keskustassa ajamista ja parkkipaikan löytymistä niin, että meinasin viime hetkessä olla lähtemättä. Se oli niin tipalla. Mutta onneksi lähdin ja ehdin juuri ja juuri.

Minun unelmani nyt on perustaa oman näköiseni muotoilualan yritys, johon voin palkata tai ottaa muuten mukaan kaikki matkan varrella tapaamani hyvät tyypit (ja heitä on paljon). Itse häärin yrityksessä luovana johtajana integroiden ihmisiä ja asioita, suunnitellenkin, mutta luoden mahdollisuuksia myös muille. Wou! Onhan se utopiaa vielä, mutta you never know…
Aina joku onnistuu.

Taannoisessa pääsykokeessa laitoin puhumisen lisäksi myös kaiken osaamiseni ja tahtoni peliin. En kuvitellut olevani maailman paras piirtäjä, mutta ideoita minulta ei ole puuttunut. Otin itsestäni irti kaikki, mitä lähtee. Se kannatti. Puhu siis unelmistasi ääneen aina, kun mahdollista. Ja tilaisuuden tarjoutuessa, laita kaikki peliin. Saatat saavuttaa unelmasi, koska… aina joku saavuttaa.

PS. Kirjoitan näitä ajatuksiani, koska haluan kannustaa ihmisiä, siis sinua ponnisteluissa unelmiesi saavuttamiseksi. Minäkään en tiennyt tekstiilisuunnittelusta höhkäsen pölähtämää ennen vuotta 2010. Jos haluat seurata matkaani ja jos kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa Theseuksesta löytyvä opinnäytetyöni. Sieltä löydät viimeisestä kappaleesta matkani alkuvaiheen ajatuksia. Ja paljon muutakin.