Jos nimeni ei olisi Sari, se olisi Aamu

Hetken aikaa harmitti, että tuli herättyä niin aikaisin. En saanut millään enää unen päästä kiinni. Harmi haihtui kuitenkin aika nopeasti, sillä aikaisessa aamuhetkessä on jotain maagista. Hiljaisuus. Valo. Se, että muut vielä nukkuvat. Lupa olla yksin omien ajatustensa kanssa ja tehdä mitä huvittaa. Ei sillä, etteikö muutenkin, mutta aamulla se tuntuu jotenkin vielä vapaammalta. Tuoreelta. Siltä, että juuri tänään mikä tahansa on mahdollista.

Sunny-kuosini

Ennen lapsiperhe-elämää minulla oli tapana käydä joka kesä jollain viikon kurssilla jossain päin Suomea kansalaisopistossa. Yksi parhaista kursseista oli Paimiossa käymäni Elämäkerran kirjoittamisen kurssi - olinhan silloin jo 30 vuotta täyttänyt… Joka tapauksessa, kurssilla oli erinomainen vetäjä, Pirjo-Riitta Tähti-Wahl, ja meitä kurssilaisia jokaista ikäluokkaa rikastuttamasa yhteistä tekemistä. Kirjoitimme kukin omia tekstejämme, omilla tyyleillämme ja luimme niitä sitten soveltuvin osin muille. Muistan vieläkin osan tarinoista. Tehtävänämme oli myös kirjoittaa joka aamu noin 20 minuuttia aamusivuja. Kontrolloimatonta tajunnan virtaa heti herättyä. Huomasin, että kirjoitan mielelläni pieniä tarinoita ja todennäköisesti juuri tuolloin löysin oman tyylini kirjoittaa.

Kirjoitin aamusivuja pitkään. Se oli välillä rasittavaakin, koska olen oikeasti enemmän iltakukkujainen kuin aamun virkku. En ehkä kirjoittanut elämäkertaani, mutta kirjoittamalla oli helpompi jäsentää tapahtunutta ja pääsin selville siitä, mitä haluan. Erityisen tarpeellista se oli silloin, kun omaa sisäistä ääntä oli vaikea erottaa muiden odotuksista. Ja aivan paras paikka kirjoittaa oli mökin portailla aamuauringon häikäistessä.

Aurinkoista hiihtolomaviikkoa ja omia aamuhetkiä sinulle!

Miten pärjätä (työ)elämässä?

Piipahdin kiinteistönvälitysuralla. Kokemus oli lyhyt ja opettavainen. Etukäteen kaipasin kovasti työyhteisöä. Sitä, ettei tarvitse päivittäin pyöriä täällä villasukissa, aivan keskenäni. Työyhteisön sainkin, kiitos siitä! Kaipasin myös raameja ja tehtävänantoja, ihan kunnon nakkeja. Olin kyllästynyt yrittäjän vapauteen. Mutta. Kun on useita vuosia opetellut siihen, ettei ole ketään, joka sanoo mitä pitäisi tehdä ja suunnitelmat, päätökset ja strategiat on tehtävä itse, on oltava oma hallituksensa ja it-tukihenkilönsä, niin valmiiksi pedattu agenda tuntuikin kummalliselta. Kuin olisin ollut käymässä jonkun toisen elämässä.

Kun aikoinaan aloitin luovalla alalla, koin erään oivalluksen. Entisellä työurallani kävin valmennettavana ja kun selitin tuntemuksiani, valmentaja kysyi minulta, missä kohtaa kehoani kyseinen tunne tuntui. Huomasin, että silloinen työelämä tuntui minulla lähinnä päässä. Myöhemmin Metropolian pääsykokeessa, opiskeluiden mittaan ja yrittäjänä muistin tuon kysymyksen, sillä ensimmäistä kertaa tuntui, että tein työtä, jota halusinkin ja se tuntui koko kehossa.

Imprint-kuosini vuodelta 2015

Olen noudattanut elämässäni muutamaa sääntöä:

1. Älä tyydy

Jos intuitiosi kertoo, ettet ole menossa oikeaan suuntaan, vaihda suuntaa. Älä tyydy huonoon kohteluun, väärään esimieheen, työtehtävään tai aliarvostamiseen. Vaadi parempaa ja ansaitse se omilla teoillasi.

2. Älä usko, mitä sinulle sanotaan

Eräs tyypillinen hokema, jota vieläkin välillä kuulee on: ”Älä ryhdy tähän, se ei kannata. Tässä on mahdotonta onnistua. Tämä ala on niin vaikea.” Kuulostaako tutulta? Älä usko sitä. Aina joku onnistuu. Muuten meillä ei olisi minnaparikoita ja katriniskasia. Seuraavaksi se voit olla sinä. Tee siis omat päätöksesi, tiedät itse parhaiten, mikä sinulle on hyväksi.

3. Lopeta turha miellyttäminen

En tarkoita sitä, ettei tarvitsisi olla ystävällinen vaan sitä, ettet miellytä ketään esimerkiksi hyötyäksesi hänestä. Ole oma, aito itsesi. Silloin sinussa on tarttumapintaa.

4. Tee kovasti töitä

Mitäpä tuohon lisäämään. Hohhailemalla ei pääse minnekään.

5. Lepää ajoissa

Älä tee elämästä projektia. Jos itkettää, niin itke. Jos naurattaa, niin naura. Jos väsyttää, niin pysähdy ja ota aikaa itsellesi.

Yksinyrittäjyydestä vielä. En jaksaisi millään olla aina veturi. Olisi niin kiva olla siellä keskijunassa, joskus jopa ravintolavaunun puolella. Mutta kun on veturiksi syntynyt, niin minkä sille mahtaa. Tietysti, jos olisi toinen veturi, jonka kanssa voisi välillä vaihtaa paikkoja, niin sehän voisi toimia. Olen siinä vaiheessa yrittäjän taipaleellani, että pitäisi kasvaa ja löytää yhteistyökumppani tai –kumppaneita. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, niin kerro ihmeessä, puh. 040 750 6844 tai sari@truecolours.fi.

Hyvää loppuviikkoa! Sellaista, mikä tuntuu koko kehossa.

Voihan vimpain!

Jotenkin juttu meni vastuulliseen kuluttamiseen ja kotiin vuosien varrella hankittuihin laitteisiin. Tuiki tarpeellisiin vimpaimiin. Miehen mielestä minulla vimpain-tartunta on pahempi. Kuulemma homma lähti aikoinaan mankelista. Se piti saada, ovathan sileiksi mankeloidut lakanat niin ihanat ja vilpoiset. Totta puhuen, ei sitä mankelia koskaan ollut aikaa käyttää. Mies muisti, kuinka käytetyn mankelin ostaja oli niin iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvässä kunnossa aparaatti oli. 

Yksi must-have laitteista osuu silmiin keittiön kaapista. Se on tietysti leipäkone. Voi että, se tuoreen leivän tuoksu aamulla… Niin helppoakin olisi, kun ei tarvitsisi kuin kaataa aineet koneeseen ja painaa nappia. Kerran taisin lukea käyttöohjetta… ja sitten tuli jotain muuta tekemistä. Leipäkoneen vieruskaverin paikkaa pitää TV Shopista ostettu vihannesten pilkkomislaite. Siis tiedäthän, sellainen tosi näppärä, jolla nopeasti loihtisin itselleni lounassalaatit suih, suih. Niin yhtenä päivänä teinkin.

Kuvassa Joulukukka-kuosini, nautitaan vielä vähän aikaa joulusta...

Joskus vimpain on pitänyt hakea oikein matkan takaa. Opiskeluaikana olin super-onnellinen, kun löysin käytetyn neulekoneen, ihan samanlaisen kuin koululla. Se piti hakea parinsadan kilometrin päästä, mutta mitä siitä, olihan se sen arvoinen. Kokosin sen heti olohuoneeseen ja tein sillä innoissani koetilkkuja. Esittelin koneen toimintaa kyläläisille, miehen kaverillekin. Jotenkin se kuitenkin alkoi pölyttyä framilla ja oli tielläkin. Ajattelin, että on ehkä kuitenkin parempi laittaa se alkuperäiseen pakettiinsa ja työntää sängyn alle, jonne se kyllä hämmästyttävän hyvin mahtuikin. Säilyykin parempana.

Viimeisin ja viime vuoden ainut vimpain-ostokseni on aika tuore, ihan parin kuukauden takaa. Ostin makuuhuoneeseen ilmankostuttimen. Kun tuli talvikin ja kuiva huoneilma ja sitä rataa. Mies totesi tänään lakonisesti, että höyry kuulemma pääsee huoneilmaan paremmin, kun kostuttimen ottaa pois pahvipakkauksesta.

Toivotan sinulle hyvää viikonloppua ja vain tarpeellisia ostoksia! Tai ainakin tarpeettomien kierrätystä!

P.S. Tällä hetkellä etsin kiihkeästi Torista vähän käytettyä saumuria, samanlaista kuin työväenopistolla. (Älä kerro tätä miehelleni.)

Uuden kynnyksellä - mitä tärkeää voit kysyä itseltäsi?

Vuodenvaihde on oman elämän arvioinnin aikaa. Somea tai lehtiä selaillessa ei voi välttyä lukemasta listoja uudenvuodenlupauksista. TOP 10:ssä näyttävät olevan ainakin vähemmän kinkkua tai muita jouluherkkuja – lupaus tai muu elämäntaparemontti. Kärkipaikoille yltävät myös järjestän enemmän aikaa ystäville ja olen läsnä läheisille –lupaus ja tietysti aloitan uuden liikuntaharrastuksen –lupaus. Uudenvuodenlupaus on itse asiassa aika helppo tehdä, jos asiaa on kypsytellyt jo pitkään – tietoisesti tai tiedostamatta.

Viimeisin oma, iso uudenvuodenlupaukseni on kahdeksan vuoden takaa. Päätös kypsyi joulunpyhien aikana. En enää halunnut kuunnella muiden näkemyksiä siitä, mikä minulle on hyväksi. En enää halunnut odottaa sopivaa hetkeä, jota ei koskaan tuntunut tulevan. En enää halunnut keksiä tekosyitä.

Ensin minun piti kuitenkin irtisanoutua vakituisesta työpaikastani. Sinun ei tarvitse tehdä sitä, ehkei näinä päivinä edes kannata, mutta minun piti. Se oli tärkeää ja tein sen kuullakseni jälleen omat ajatukseni.

Kun aloin kuulla omat ajatukseni, maailmani alkoi jäsentyä uudella tavalla. Oivalsin, että on kaksi eri asiaa osata ja haluta tehdä asioita. Tietysti on vielä niinkin, että kaikkea ei pysty tekemään, vaikka haluaisi, mutta sellaista elämä on. Osaamisen ja haluamisen erottaminen voi kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta saat ehkä ajatuksestani kiinni, jos mietit, millaisia odotuksia sinuun kohdistuu eri tahoilta. Täyttääksesi odotuksia, teetkö enimmäkseen asioita, joita osaat vai teetkö asioita, joita haluatkin tehdä?

Hain vuosia paikkaani toimistotehtävissä ja henkilöstöasioiden parissa. Tein paljon, oli rankkaakin, mutta sain mahdollisuuksia, joista olen edelleen kiitollinen. En oikein koskaan silti tuntenut olevani omissa nahoissani. Suutuin, kun työterveyspsykologi totesi minun ajautuneen ammattiini. Kuljin itseni vierellä, kunnes oivalsin, että minulla on valta. Valmistuin unelma-ammattiini tekstiilisuunnittelijaksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta, 47-vuotiaana, jouluna 2013.

Jos olet miettinyt alanvaihtoa, niin kysy itseltäsi tämä kysymys:

Millaista työtä voisit tehdä elämäsi loppuun saakka, vaikka siitä ei koskaan maksettaisi sinulle mitään?

Tällä pääset alkuun. Ja muista… ole uskollinen itsellesi. Menestystä Uuteen Vuoteesi 2018!

P.S. Yritykseni nimi kumpusi näistä kokemuksista. True Colours eli todelliset värit tarkoittaa minulle omien todellisten värieni näyttämistä, elämistä ja olemista sellaisena kuin olen, toisia ja elämää kunnioittaen.

P.P.S. Ai niin… Tämän kertainen uudenvuodenlupaukseni on tehdä uusi aluevaltaus ja toivottavasti jatkaa elämääni yhtä monipuolisena kuin tähänkin asti. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Terveiset lapsuuden jouluilta

Väsytti, oli vielä aikaista. Lumi narskui kenkien alla ja hanki kimalteli hämärässä. Kävelimme hiljaisuudessa haudoille sytyttämään kynttilät. Seisahdimme hetken. Hengitys huurusi ja pakkanen nipisteli jo varpaita. Paluumatka sujui hujauksessa auton lämpimässä. Kotona koristelimme joulukuusen. Ripustimme kuuseen hopeisia nauhoja, palloja, vanhoja puukaramelleja ja itse leipomiamme piparkakkuja. Sen jälkeen koitti yksi päivän kohokohdista. TV:stä tuli aamusta lähtien piirrettyjä ja lastenohjelmia. Kun vanhemmat valmistelivat joulua keittiössä, saimme katsoa, Kössi Kengurua, Aku Ankkaa, Rosvo Rudolfia ja Kylli-tätiä piirtämässä. Jos oikein hyvä tuuri kävi, niin televisiosta tuli kokonainen elokuva – suosikkini Pertsa ja Kilu tai jännittävä Koko kaupungin Vinski. Iltapäivällä menimme yhdessä joulusaunaan. Saunassa oli ihana koivun tuoksu. Mökillä tehty ja kesällä jouluaattoa varten pakastettu koivuvihtahan se siellä loi tunnelmaa. Saunan jälkeen oli raukea olo. Pukeuduimme oloasuihin ja kävimme joulupöytään. Kyllä joulupukkikin myöhemmin tuli tai ainakin kävi jyskyttämässä ovenpieleen. Kun juoksimme katsomaan, niin yleensä pukki oli jo ehtinyt lähteä. Joululahjat hän oli kuitenkin jättänyt pyykkikorissa oven taakse.

Jouluhaaveissa vuonna 1970

Tärkeimmät lapsuuden joulujen perinteeni ovat yhdessäolo ja joulutunnelma, niitä toteutan edelleen. Puolisoni kotikulttuurin myötä jouluun on tullut myös jotain uutta. Olen omaksunut anopiltani joulupuuro-perinteen. Keitän riisipuuron tänäkin vuonna ja tarjoan sen kera sekahedelmäsoppaa heti joulurauhan julistuksen jälkeen. 

Lapsenmielistä joulua, ihanaa joulun rauhaa sinulle ja onnea ja menestystä uudelle vuodelle 2018!

Mistä on hyvät joulukalenterit tehty?

Joulussa parasta on odotus. Siksi meillä on niin monta joulukalenteria. Tänä vuonna niitä kertyi jostain syystä erityisen paljon. Kaksi tuli kotiin postitse, yhden ostin ihan vain itseäni varten ja tietysti partiolaisten joulukalenteri pitää olla. Lapsella on oltava suklaakalenteri. Mukaan mahtuu vielä se heräteostoskalenteri, jonka olin unohtanut, koska ostin sen jo kauan ennen joulukuuta. Tänä vuonna en laittanut yhtään vanhaa joulukalenteria esille, vaikka toki niitäkin on tullut säilytettyä. Onhan niissä niin ihanat kuvat. Hyvässä joulukalenterissa on siis oltava kaunis kuva, tavarakalentereista en niin piittaa. Mietelause on mukava täydennys ja kohottaa joulumieltä. Digikalenterissa pitää tietysti sataa lunta, se on perusedellytys. Joulumusiikki on aina plussaa. Piparkakuntuoksuinen kalenteri olisi ihana! Tai miten olisi ihan oikea piparkakkukalenteri? Unelmoin oman kalenterin tekemisestä. Luukusta nro 15 löytyisi pienen mökin mallinen pipari ja teksti:

Aamulla on selkeää

Tunnin aikana oli tullut talvi. Mennessä oli kuivaa ja tullessa liukastelin pikkukengillä. Tuiskutti, kun ajoin kotiin. 

Tuli elävästi mieleen lapsuusmuisto. Olin vielä aika pieni, ehkä kuuden vanha. Ajoimme pimeällä kotiin ja jostain syystä sain sillä kertaa istua etupenkillä. Oli varmasti liukasta, sillä isi ajoi niin keskittyneesti. Pelkkä hiljaisuus, yötaivas ja lumisade. Tuulilasissa avaruus. Varmuus siitä, että perille päästään. Terveiset tähtisumuun! 

Arvaan, että aamulla on selkeää ja lumi piirtää puut.

Kuusipuu-kuosini vuodelta 2015