Hetken aikaa harmitti, että tuli herättyä niin aikaisin. En
saanut millään enää unen päästä kiinni. Harmi haihtui kuitenkin aika nopeasti,
sillä aikaisessa aamuhetkessä on jotain maagista. Hiljaisuus. Valo. Se, että
muut vielä nukkuvat. Lupa olla yksin omien ajatustensa kanssa ja tehdä mitä
huvittaa. Ei sillä, etteikö muutenkin, mutta aamulla se tuntuu jotenkin vielä
vapaammalta. Tuoreelta. Siltä, että juuri tänään mikä tahansa on mahdollista.
 |
| Sunny-kuosini |
Ennen lapsiperhe-elämää minulla oli tapana käydä joka kesä
jollain viikon kurssilla jossain päin Suomea kansalaisopistossa. Yksi parhaista
kursseista oli Paimiossa käymäni Elämäkerran kirjoittamisen kurssi - olinhan silloin
jo 30 vuotta täyttänyt… Joka tapauksessa, kurssilla oli erinomainen vetäjä,
Pirjo-Riitta Tähti-Wahl, ja meitä kurssilaisia jokaista ikäluokkaa
rikastuttamasa yhteistä tekemistä. Kirjoitimme kukin omia tekstejämme,
omilla tyyleillämme ja luimme niitä sitten soveltuvin osin muille. Muistan
vieläkin osan tarinoista. Tehtävänämme oli myös kirjoittaa joka aamu noin 20 minuuttia
aamusivuja. Kontrolloimatonta tajunnan virtaa heti herättyä. Huomasin, että
kirjoitan mielelläni pieniä tarinoita ja todennäköisesti juuri tuolloin löysin
oman tyylini kirjoittaa.
Kirjoitin aamusivuja pitkään. Se oli välillä rasittavaakin,
koska olen oikeasti enemmän iltakukkujainen kuin aamun virkku. En ehkä
kirjoittanut elämäkertaani, mutta kirjoittamalla oli helpompi jäsentää
tapahtunutta ja pääsin selville siitä, mitä haluan. Erityisen tarpeellista se
oli silloin, kun omaa sisäistä ääntä oli vaikea erottaa muiden odotuksista. Ja
aivan paras paikka kirjoittaa oli mökin portailla aamuauringon häikäistessä.
Aurinkoista hiihtolomaviikkoa ja omia aamuhetkiä sinulle!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti